Esittelen tässä kirjoituksessa suomalaisen verotuksen pääpiirteet. Suomalaisessa verotusjärjestelmässä yksityishenkilön tulot verotetaan erikseen, eikä niitä yhdistetä puolison tai alaikäisen lapsen tulojen kanssa. Tämä periaate tukee jokaisen yksilön itsenäisyyttä ja vastuullisuutta taloudellisissa asioissa. Verovähennykset puolisoiden välillä muodostaa poikkeuksen edellä mainittuun pääsääntöön..
Verotettavat tulot jaetaan Suomessa kahteen pääkategoriaan: ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Ansiotuloja ovat esimerkiksi palkka, eläke ja sosiaalietuudet. Niistä maksetaan valtionveroa, kunnallisveroa, sairaanhoitomaksua ja kirkollisveroa. Tämä verotus on progressiivista jpka tarkoittaa, että suuremmista tuloista maksetaan suurempi prosenttiosuus veroa. Kunnallisvero sen sijaan on tasavero, jossa veroprosentti on sama kaikille tuloille.
Pääomatuloja ovat esimerkiksi vuokratulo, sijoitusrahaston voitto-osuus ja osinkotulo. Näistä tuloista vero määräytyy suhteellisen verokannan mukaan. Pääomatulojen veroprosentti oli 30% aina 30 000 euroon asti ja siitä ylimenevältä osalta 34%.
Suomessa verovelvollisen tulot jaetaan kolmeen eri tulolähteeseen: elinkeinotoiminnan, maatalouden ja henkilökohtaiseen tulolähteeseen. Verovelvollinen, kuten yksityishenkilö tai osakeyhtiö, voi saada tuloja kaikista tulolähteistä, mutta näiden eri tulolähteiden tulokset lasketaan erikseen. Yrityksen ei ole mahdollista vähentää yhden tulolähteen tappiota toisen tulolähteen voitosta. Vuodesta 2020 alkaen osakeyhtiöiden tulolähteet muuttuivat, ja ne voivat saada tuloja vain elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulolähteistä. Tämä merkitsee, että tappiot ovat aiempaa useammin vähennettävissä.
Yksityishenkilön eri tulolähteiden tulo jaetaan verotettavaksi ansiotuloina ja pääomatuloina, jonka jälkeen ne lasketaan yhteen. Veroprosentit määrittyvät näiden yhteenlaskettujen tulojen perusteella. Henkilö ei voi hyötyä siitä, että hänelle muodostuu ansio- ja pääomatuloa eri tulolähteistä yhden tulolähteen sijaan. Kuitenkin, yksityishenkilö voi vähentää elinkeinotoiminnan tai maatalouden tappion kokonaan tai osittain hänen pääomatuloistaan, jos hän vaatii tappion vähentämistä ennen verotuksen valmistumista.
Sijoitustoimintaa harjoittavan yksityishenkilön tulot muodostuvat henkilökohtaisessa tulolähteessä, ja niitä verotetaan pääomatulona. Osinkotulo, joka on saatu listaamattomasta yhtiöstä, voidaan kuitenkin verottaa osittain ansiotulona. Joissakin tapauksissa yksityishenkilön harjoittamaa sijoitustoimintaa voidaan pitää elinkeinotoimintana, mikäli se on riittävän laajaa, suunnitelmallista, aktiivista ja voittoa tavoittelevaa toimintaa sisältäen taloudellista riskiä.
Yksityishenkilön harjoittaman elinkeinotoiminnan tulo jaetaan verotettavaksi ansio- ja pääomatuloina toiminnan nettovarallisuuden perusteella.
Suomi on solminut verosopimuksia yli 70 eri maan kanssa, joiden avulla selkiytetään kansainvälisiä veroasioita ja ehkäistään kaksinkertaista verotusta. Nämä sopimukset määrittävät, mikä valtio saa verottaa tiettyä tuloa ja millä perusteilla. Mielenkiintoisesti, verosopimus asettuu aina sisäisen lain yläpuolelle, mutta se ei voi laajentaa Suomen verotusoikeutta. Eli jos verosopimus estää tulon verottamisen, Suomi ei voi verottaa tuloa, vaikka sisäinen laki sen mahdollistaisikin. Käänteisesti, jos verosopimus sallii verotuksen, mutta sisäinen laki ei, verotusta ei voida toteuttaa verosopimuksen perusteella.
Suomen verotusjärjestelmä tuntee kaksi verovelvollisuuden muotoa: yleisen ja rajoitetun. Tämä tarkoittaa, että Suomessa kaikki henkilöt, kansalaisuudestaan riippumatta, ovat joko yleisesti tai rajoitetusti verovelvollisia. Yleisesti verovelvollinen henkilö on joko Suomessa yli puolet vuodesta asuva henkilö, jolla on Suomessa asunto ja koti, tai Suomen kansalainen, joka on muuttanut ulkomaille alle kolme vuotta sitten ja joilla on edelleen olennaisia siteitä Suomeen. Yleisesti verovelvollisten tulee ilmoittaa maailmanlaajuiset tulonsa Suomessa, eli maksaa veroa kaikista tuloistaan Suomeen.
Rajoitetusti verovelvollisia taas ovat esimerkiksi henkilöt, jotka eivät oleskele Suomessa yli kuutta kuukautta vuodessa ja joilla ei ole Suomessa asuntoa tai kotia. Rajoitetusti verovelvollisten henkilöiden on maksettava veroa vain Suomesta saamistaan tuloista. Henkilön asuinvaltion määrittämisessä verosopimuksen perusteella otetaan huomioon monia tekijöitä, kuten pysyvän asunnon sijainti, henkilökohtaiset ja taloudelliset siteet sekä kansalaisuus. Jos henkilö on Suomessa yleisesti verovelvollinen, mutta on myös toisen valtion kansalainen, verosopimus auttaa määrittämään, kummassa valtiossa henkilö asuu. Suomella on oikeus verottaa tuloa, jos Suomi on joko henkilön asuinvaltio tai tulon lähdevaltio verosopimuksen mukaan. Tietyissä tapauksissa, kuten Baltian maiden kanssa tehtyjen verosopimusten mukaan, Suomella on oikeus verottaa Suomen kansalaista, vaikka hän asuisikin toisessa valtiossa verosopimuksen mukaan. Tällainen poikkeussäännös ei kuitenkaan sisälly uusiin verosopimuksiin.
Suomen sisäisen verotuslain mukaan niin kutsuttu kolmen vuoden sääntö määrittelee, että Suomen kansalaista pidetään Suomessa asuvana muuttovuoden sekä kolme seuraavaa vuotta, ellei hän osoita, ettei hänellä ole enää olennaisia siteitä Suomeen. Tämä sääntö korostaa Suomen verotusjärjestelmän globaalia luonnetta ja sen yhteyttä Suomen kansalaisten kanssa riippumatta heidän fyysisestä sijainnistaan.
Suomen verotusoikeus ja sen soveltaminen on monimutkainen kokonaisuus. Olipa kyseessä yleisesti verovelvollinen henkilö tai rajoitetusti verovelvollinen, on tärkeää ymmärtää, miten verotus Suomessa toimii, jotta voi varmistaa oikean ja tasapuolisen verotuksen.